Lentävät olennot. Taruolentoja löytyy jokaisen maan kansanperinteestä ja osa näistä olennoista elää yhä ihmisten tarinoissa. Osa olennoista liikkui vedessä, osa maalla. Tämän lisäksi löytyy lentäviä olentoja, joista mainitsemine arvoisia ovat lohikäärme, pegasos sekä feeniks. 

 

Lentävät olennot – lohikäärme

Lohikäärme on serpentiinimäinen olento, joka esiintyy useiden maiden kansanperinteissä. Lohikäärmeiden ulkomuoto vaihtelee tarinasta toiseen, mutta yleisimmin niillä ajatellaan olevan siivet, sarvet, neljä jalkaa sekä kyky syöstä tulta suustaan. Itämaisissa kulttuureissa lohikäärmeillä ei puolestaan ole siipiä ollenkaan ja niiden kuvaillaan olevan tavallista älykkäämpiä. 

Lohikäärmeitä on pidetty lisäksi jumalallisina olentoina, jotka tuovat viisautta, vaurautta sekä onnea, jos niitä käytetään symboleina. Historian saatossa lohikäärme on merkinnyt eri asioita. Esimerkiksi kristinuskossa lohikäärme merkitsi paholaista. Raamatun mukaan lohikäärmeet elivät luolissa ja söivät ihmislihaa. lentävät olennot

Suomalaisissa kansantarinoissa puolestaan lohikäärmettä ei juuri näy, mutta tarinoissa on pyörinyt erilaisia liskoja. Viikinkien kerrotaan myös käyttäneen lohikäärme-sanaa kuvaamaan yhtä laivojensa tyyliä. 

Kaikista tutuin lohikäärme on useille kirjoista, sarjoista sekä elokuvista. Muun muassa Harry Potter sekä Lord of The Rings -elokuvien tarinoissa pyörineet lohikäärmeet ovat piirtäneet katsojien päähän kuvan lohikäärmeestä kuvan, joka pätee useilta osin tänä päivänä. Osassa tarinoista lohikäärmeet jahtaavat ja pyrkivät syömään ihmisiä, mutta on myös tarinoita, joissa lohikäärmeet ovat viisaita otuksia, jotka suhtautuvat ihmisiin neutraalisti. 

 

Lentävät olennot – Pegasos

Pegasos on saanut lähtönsä kreikkalaisesta mytologiasta. Yleensä se kuvataan valkoisena, siivellisenä hevosena. Pegasoksen sanotaan olevan Poseidon-jumalan jälkeläinen. Pegasos päästi selkäänsä Bellerophonin, joka ratsasti Pegasoksella surmaamaan khimairan. Myöhemmin Zeus, ukkosen jumala, muutti Pegasoksen tähtitaivaan kuvioksi. Tähtitaivaan kuvioksi Pegasos päätyi, kun Bellerofon päätti yrittää lentää Pegasoksella taivaaseen. Tämä retki kuitenkin epäonnistui, sillä hän putosi hevosen selästä. Putoaminen aiheutui pelästymisestä tai Zeuksen villiinnytettyä Pegasoksen. Kun Pegasos muuttui tähtitaivaan kuvioksi, leijaili taivaasta maahan iso, valkoinen höyhen. Pegasus-tähtikuvio löytyy edelleen taivaalta, pohjoiselta taivaankannelta. Kuvio helposti tunnistettavissa, sillä kyseessä on siivellinen, selällään oleva hevonen. 

Erään legendan mukaan siivellisten hevosten iskiessä kavionsa maahan, syntyi paikalle lähde. Pegasos nimi juontaa juurensa vanhasta kielestä, joka tarkoittaa lähdettä. 

Tarinan mukaan Pegasos on saanut lähtönsä Medusan verestä, kun Perseus surmasi sen. Toisen version mukaan, Pegasos on syntynyt maasta, joka on vettynyt Medusan verestä surman myötä. 

Pegasoksen kuvaa on käytetty historian varrella useissa eri merkityksissä, kuten Iso-Britannian joukkojen varustuksessa. 

 

Lentävät olennot – Feeniks

Feeniksin juuret löytyvät egyptiläisestä mytologiasta. Feeniks kuvasi egyptiläisessä kansantarinassa ylösnousemusta sekä kuolemattomuutta. Feeniksin sulkia kuvattiin tarinoissa kultaisiksi sekä monivärisiksi. Rakenteeltaan lintua kuvattiin kotkan kaltaiseksi. 

Feeniksin kerrotaan rakentavan itselleen pesän kanelipuun oksista. Kun pesä on valmis, sytyttää lintu pesän tuleen ja palaa itse sen mukana. Kuluu kolme päivää ja lintu herää uudelleen eloon. 

Roomassa Feeniksiä käytettiin kuvaamaan uudelleen syntymisen sekä elinvoimaisuuden merkkinä. Tätä symbolia käytettiin erityisesti keisarien hallintakausina. Feeniksin kuolemattomuutta on selitelty eri tavalla eri tarinoissa. Yhden tarinan mukaan Feeniks oli ainut lintu paratiisissa, joka ei syönyt hyvän ja pahan tiedon hedelmää paratiisissa. Jumala palkitsi tämän jälkeen feeniksin kuolemattomuudella. 

Nykyään Feeniks on ollut nähtävillä muun muassa Harry Potter -elokuvasarjan maailmassa rehtori Dumbledoren lemmikkinä. 

 

Mitä vesiolentoja mytologisista tarinoista löytyy?

Share this